KAUDEN KULKU

KIRJOITAN YLÖS KAUDEN KULKUA SITÄ MUKAA TÄYDENTÄEN, KUN TULEE OMA KÄSITYS JA TIETOA AIHEESTA: NYT TIEDETÄÄN SEURAAVAA

KARSINTA

KAUSI ALKAA HEKTISELLÄ KARSINNALLA, JONKA AIKANA IHMISET VAIHTUVAT TIUHAA TAHTIA:

VIIKKO 1

KESKIVIIKKO: Heti kolme päivää taloon tulosta ensimmäinen häätö, jonka suorittaa asukkaat.

PERJANTAI: Kaksi uutta asukasta saapuu taloon.

SUNNUNTAI: Tavallinen katsoja äänestykseen perustuva häätö

TULEVAA TAPAHTUMAA

VIIKKO 2

MAANANTAI: Heti  sunnuntain häädön jälkeisenä päivänä kaksi uutta asukasta saapuu taloon.

KESKIVIIKKO: Häätö asukkaiden toimesta + kaksi uutta (milloin- perjantai?)

SUNNUNTAI: Katsojien häätö

VIIKKO 3

Viikko alkaa maanantaina yhdellä uudella asukkaalla.

KESKIVIIKKO:Kaavion mukaan voisi olettaa, että keskiviikkona lähtee yksi 

Loppuviikkoon on jäänyt kaksi uutta asukasta.

SUNNUNTAI: Vaikuttaisi olevan siis normaali häätöpäivä kaavion mukaan ja tämän jälkeen siirrytään päällikkö vaiheeseen.

PÄÄLIKKÖ

VIIKOT 4 - 8

Päälikkö vaiheessa häädöt ovat sunnuntaisin.

Päälikkökilpailu on maanantaina. Päälikkökilpailun voittaja saa oman oleilutilan, johon voi kutsua oman maun mukaisia muita asukkaita.

Ensimmäinen päälikkö valitaan vaaleilla, eli asukkaat ratkaisevat päälikön

Pääliköllä on oma kauppabudjetti, jolla mällätä, eli kaikkea hyvää löytyy päälikölle.

15 asukasta jatkaa päälikkö vaiheeseen karsinnan jälkeen.

VAIHE 3

VIIKOT

Kahden viikon vaihe ennen finaali osiota (viikot 11 ja 12)  on yhä hämärän peitossa.