Hyvä tuotanto!

Lauantai päivällä aloin kuuntelemaan miten naisten kolmikko keskustelee ja asiat kiertelevät tuotantoon. Asiassa mentiin pikkuhiljaa myös ulkomaailman kommunikointiin, kun puhe siirtyi siihen ketä äänestetään häätöäänestyksessä katsojien toimesta. Keskustelussa mm. sanottiin, että ei minua varmasti äänestetä, mutta yleisö äänestää tuota… tms.. Aiemmin tälläisissä kuului syvä hiljaisuus ja lopulta pääohjaaja kertomassa siitä, että katsotaan mitän käy sitten kun…. Nyt alkoi jo miettiä, […]

Ensitunnelmat

Tuotannolle on annettava nyt runsaasti plussaa. Aluksi pelin alkaminen siitä kun asukkaat astuvat taloon on iso parannus. Asukkaat joutuvat jo tullessaan silmäkkäin sen kanssa, että tämä on isoveljen ohjaamaa peliä, ei mikään lomahotelli. Myös se, että heti aluksi joutuu valintojen eteen, joka määrittelee talossa olon tulevaisuutta, eli kohtalonkahvat = Immuniteetti, Häätöön jouluminen, tiskivuoro, kylmäsuihku ja tyhjä, on erinomaista heti alkuun. […]

Tänään se alkaa!

Nimittäin uudistettu ja freesi Big Brother Suomi. Olemme saapuneet syksyyn ja tänään astelee taloon uudet asukkaat kolmen kuukauden (finaaliviikolle pääsevien osalta) taipaleelle. Viime päivien aikana on tihkunut hieman lisää niin visuaalista (seiska ja Ilta lehti) kuin tiedollista materiaalia tulevasta kaudesta. Tänään saadaan tarkempi tieto siitä, mitä tarkoittaa se, että kausi on jaettu kolmeen osaan. Tänään myös nähdään miten talo on […]